Nuori yrittäjä, kuka sinä olet ja mistä Kotikummit sai alkunsa?

Heippa ☀️

Mun nimi on Riina. Olen se nainen Kotikummien takana. 🙂

Päätin alkaa rakentamaan konseptia, jossa on tarpeeksi aikaa jokaiselle asiakkaalle. Kaikki saavat kokea tulevansa kuulluksi ja kohdatuksi. Esimerkiksi, pyyntöön viedä roskia ei vastata ”ei kuulu meille” tai ”ei meillä ole aikaa viedä”. Me joustamme aina asiakkaamme tarpeen, toiveen ja tilanteen mukaan. Työpäivät rakennetaan siten, että meillä on aikaa pysähtyä ja jutella. Kuunnella asiakkaan huolia, murheita, iloa ja onnea.

Haluan luoda Kotikummeista vakituisen ja luotettavan työpaikan, jossa asiakkailla sekä työntekijöillä on hyvä ja turvallinen olla.

Toivon, että jossakin kohtia pääsisimme siihen, että asiakkaiden ja Kotikummien välejä voisi kuvailla jopa ystävyydeksi.

Pienestä asti olen höpöttänyt kadulla vastaan tulleille mummuille ja kysellyt mm. mahtavatko he tietää, mitkä suitset ovat. No ne on semmoiset mitkä laitetaan hevosen suuhun. Mitä tahansa maan ja taivaan väliltä keksinkin puhua. Semmoinen sosiaalinen ja aurinkoinen papupata, joka nauttii ihmisten seurasta.

Peruskouluaikana olin kotiapuna 4H:n kautta puolittain halvaantuneelle vanhemmalle naiselle. Autoin häntä kodin siivoamisessa ja pyykkien laitossa. Pidin työpäivistäni kovasti. Hän oli oikein mukava, aina oli kivaa rupatella.

Peruskouluni jälkeen opiskelin puolisen vuotta Tampereen Ilmaisutaidon lukiossa, Tykissä. Olin kiinnostunut lähinnä ilmaisutaidonaineista sekä psykologiasta. Vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin lopetin. Piti saada jotakin konkreettisempaa tekemistä, kuin paikallaan istuminen. Menin siis ravintolakouluun. Konditoria kurssilla innostuin kauniiden kakkujen leipomisesta. Osallistuin NY-vuosi yrittäjänä kurssille, jossa pääsin myymään kakkujani tilauksesta. Valmistuin ravintolakokiksi 2019.

Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt mm.

Juhlapalveluissa – pääosin järjestämässä häitä.

Tullintorin LuonnonHyvä Instituutissa – olin mukana järjestämässä erilaisia hyvinvointisaunoja, kuten hunaja,- kleopatra- sekä turvesauna. + erilaisia eteerisin öljyin ja kukin koristeltuja jalkakylpyjä. Juhlia pääsin täälläkin järjestämään, firman kekkereistä aina karonkkaan asti.

Hovittaressa – erittäin monipuolinen mahdollisuus työskennellä hääkakkujen, pitoruokien, lounasruokien, annosruokien sekä palvelutaloasukkaiden ruokailujen järjestämisen parissa.

Kuten kaikki me tiedämme, myös ravintola-alalla on ollut hankaluuksia parin viimeisen vuoden aikana. Tämän johdosta reipas vuosi takaperin minäkin jouduin jättämään alani vakityöpaikan. Siirryin Stellalle kotisiivouksien pariin ja aloin opiskella yrittäjän ammattitutkintoa.

Sain hetkeä myöhemmin idean omasta kotipalvelusta. Sellaisesta, jossa ei olisi loputon asiakkaalle välittyvä kiire. Jossa kaikki kodin palvelut voisi ostaa samasta paikasta, samalta ihmiseltä.

Kotikummilta hoituu siivous, pihatyöt, vaatehuolto, lemmikinhoito, saattopalvelut, kaupassa käynti sekä ruoanvalmistus. Kotikummi on joka kotikäynnillä sama, entuudestaan tuttu ihminen. Ei viikoittain vaihtuvaa vuokratyövoimaa. Ei epävarmuutta ja pelkoa siitä, kuka milloinkin kotiisi tulee. Vaan turvallista, luotettavaa ja sydämellistä palvelua.

Katsotaan, saanko luotua tästä työn, jossa pääsisi hyödyntämään sosiaalisuutta, halua auttaa sekä osaamista valmistaa terveellistä kotiruokaa. Mieletöntä olisi, jos pystyisi joskus tulevaisuudessa tarjoamaan myös muille kunnollisen ja kivan työpaikan.

Kiitos että luit. Halutessasi voit jättää tähän kommentin, tai kysyä s-postin kautta lisää. Kuulen myös erittäin mielelläni erilaisista yhteistyö ehdotuksista. Rohkeasti vain viestiä tulemaan! 🍀

Ystävällisesti, Kotikummien Riina

Similar Posts

8 Comments

  1. Hienolta kuulostaa ja varmasti on sosiaalista tarvetta kuvatunkaltaiselle , kiireettömälle palvelulle, missä mennään maalaisjärki eikä sekuntikello edellä.

  2. Todella upeeta Riina. Olen ylpeä sinusta ja toivotan onnea sekä menestystä hienolle ideallesi ❤

  3. Todella hyvä konsepti, aikaa ja apua. Kuulostaa tutuille ajatuksille.
    Onnea ja menestystä sinulle ❤️ Jos joskus kaipaat työntekijää tai yhteistyökumppania niin ota yhteyttä!

  4. Wau ♡ todella upeaa! Toivotan menestystä, tällaiselle on todella iso tilaus ♡ myös lapsiperheet hyötyisivät tämän kaltaisesta avustavasta palvelusta varmasti 🙂

  5. Todella upeaa! ❤️ Uskon, että yrityksesi palveluille on varmasti tarvetta ja konsepti kuulostaa mahtavalta. Onnea ja menestystä! ☀️🌷

  6. Oli mukava tavata sinut Koivistonkylässä. Vasta luettuani firmasi nettisivuja, tajusin että sinä itse olet yrittäjä. Kiitos että teet työtäsi taidolla ja sydämellä ❤️

Vastaa käyttäjälle Leena Lampela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.